SDP:stä ja keskustasta lupaillaan ohjelmia vielä tämän vuoden puolella. Eduskuntatalo Helsingissä 26. elokuuta 2026.
Satelliittipohjainen verkkoyhteys on ollut puolustajalle erittäin tärkeä. Ukrainalaissotilast Dnipropetrovskin alueella. AFP ...
Henri Vanhanen vaatii Suomen puolustusteollisuudelle valtakunnallista turvallisuusarviota. Suojelupoliisin logo Supon ...
Aiemmat Anatsa-versiot ovat hyödyntäneet myös näppäinpainallusten tallentamista sekä Androidin esteettömyyspalveluja. Niiden ...
Trump ilmoitti sunnuntaina, että Venäjä ja Ukraina olivat sopineet välittömästi voimaan tulevasta energiatulitauosta, mikä ...
Kokoomusedustajan mukaan on harmillista, että epäiltyjä tunkeutumisia on pyritty leimaamaan väärinkäsityksiksi.
DVV voi julistaa henkilön kuolleeksi, kun hänen syntymävuotensa päättymisestä on kulunut sata vuotta ja siitä ...
OP Pohjola ennustaa talouteen 2 prosentin kasvua tänä ja ensi vuonna. Ihmisiä ostoksilla Triplan kauppakeskuksessa ...
Venäjä väittää toimittajaa vakoojaksi ja syyttää tätä sotilastietojen keräämisestä. Kuvakaappaus FSB:n julkaisemalta videolta ...
Taantuvilla alueilla asunnoille ei välttämättä löydy kunnollista markkinahintaa. Kerrostaloja Jätkäsaaressa Helsingissä.
Automaattikahvin huono maku ei aina johdu koneesta. Hyvä lopputulos syntyy monen tekijän summana. LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER ...
Kasparovin mukaan Putin ei ole valmis lopettamaan sotaa, sillä sodankäynnistä on tullut hänen hallintoansa ylläpitävä voima.